|
|
 | | From: | JAS | | Subject: | Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 13:35:14 +0200 |
|
|
 | Osaisikohan joku valaista, mistä seuraava ongelma oikein johtuu. Ongelmana on se, että Firefox selain ei avaa ollenkaan Yahoon sivuja. Käytössäni on HomePNA -yhteys, joka liittyy Song Networksin verkkoon. Ennen tuota HomePNA:ta minulla oli käytössä ISDN, joka on edelleekin käytettävissä koneessani varayhteytenä. Kummalliseksi asian tekee se, että jos muodostan yhteyden tuolla ISDN:llä, Firefox avaa Yahoon sivut aivan normaalisti, mutta jos yhteys on muodostettu HomePNA:lla, Yahoon sivut eivät aukea ollenkaan. Internet Explorerilla ei ole mitään ongelmia noiden sivustojen kanssa, on yhteys sitten muodostettu kummalla tavalla tahansa.
Hieman taustaa ongelman muodostumiselle. Aloitin Firefoxin käyttämisen jo silloin, kun sen nimi oli vielä Firebird, eli jostain 0.7 versiosta lähtien. Kun sain tuon HomePNA-yhteyden, kaikki toimi aluksi aivan normaalisti Firebirdillä. Sitten yhtäkkiä alkoi ilmetä ongelmia Yahoon Webmailin kanssa ja sen sai toimimaan vain valitsemalla kirjautumisen Secure-modella. Jonkin aikaa tuo toimi, mutta sitten sekään ei enää suostunut toimimaan. Selaimen vaihtuminen Firefoxiksi ei tuonut parannusta asiaan ja nyt kun ollaan jo Firefox 1.0 -versiossa, en saa HomePNA-yhteydessä mitään Yahoon sivuja auki. Jos otan Firefoxissa uuden puhtaan välilehden ja kirjoitan osoiteriville www.yahoo.com, niin oikeassa alakulmassa vihreä latauspalkki menee nopeasti nollasta täyteen ja vasempaan alakulmaan tulee teksti Valmis. Sivu jää kuitenkin täysin blankoksi ja Päivitä-painikkeen painaminen vain toistaa saman tapahtumasarjan. ISDN:llä soittamalla esim. DNA:n (entinen SurfEU/Tiscali) soittosarjaan kaikki toimii kuitenkin loistavasti. Ongelman alun ja nykyhetken välille on osunut pari koneen vaihtoa ja ongelma esiintyy kaikilla muillakin koneilla, jotka olen tuohon yhteyteen liittänyt, eli vika ei voi olla PC-raudassa, vaan jossakin seinäpistokkeesta netin/ISP:n suuntaan.
JAS
|
|
 | | From: | Jani | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 19:26:10 GMT |
|
|
 | Samantapainen ongelma minunkin Firefoxissa, mutta laajempana. Esim. Huutonet ei lataudu ollenkaan, Verkkokaupasta näkyy vain ostoskori, Jimm's pc-store ei näy... Kovasti olen koittanut ongelmaa etsiä mutta tuntuu että kenelläkään ei ole samaa ongelmaa.
IE:llä nuo kaikki latautuu normaalisti.
|
|
 | | From: | Olli Ripatti | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Thu, 30 Dec 2004 10:54:34 +0200 |
|
|
 | JAS wrote: > Osaisikohan joku valaista, mistä seuraava ongelma oikein johtuu. > Ongelmana on se, että Firefox selain ei avaa ollenkaan Yahoon > sivuja. Käytössäni on HomePNA -yhteys, joka liittyy Song > Networksin verkkoon. Ennen tuota HomePNA:ta minulla oli > käytössä ISDN, joka on edelleekin käytettävissä koneessani > varayhteytenä. Kummalliseksi asian tekee se, että jos muodostan > yhteyden tuolla ISDN:llä, Firefox avaa Yahoon sivut aivan > normaalisti, mutta jos yhteys on muodostettu HomePNA:lla, > Yahoon sivut eivät aukea ollenkaan. Internet Explorerilla ei ole > mitään ongelmia noiden sivustojen kanssa, on yhteys sitten > muodostettu kummalla tavalla tahansa. > > Hieman taustaa ongelman muodostumiselle. Aloitin Firefoxin > käyttämisen jo silloin, kun sen nimi oli vielä Firebird, eli jostain > 0.7 versiosta lähtien. Kun sain tuon HomePNA-yhteyden, > kaikki toimi aluksi aivan normaalisti Firebirdillä. Sitten yhtäkkiä > alkoi ilmetä ongelmia Yahoon Webmailin kanssa ja sen sai > toimimaan vain valitsemalla kirjautumisen Secure-modella. > Jonkin aikaa tuo toimi, mutta sitten sekään ei enää suostunut > toimimaan. Selaimen vaihtuminen Firefoxiksi ei tuonut > parannusta asiaan ja nyt kun ollaan jo Firefox 1.0 -versiossa, > en saa HomePNA-yhteydessä mitään Yahoon sivuja auki. > Jos otan Firefoxissa uuden puhtaan välilehden ja kirjoitan > osoiteriville www.yahoo.com, niin oikeassa alakulmassa vihreä > latauspalkki menee nopeasti nollasta täyteen ja vasempaan > alakulmaan tulee teksti Valmis. Sivu jää kuitenkin täysin blankoksi > ja Päivitä-painikkeen painaminen vain toistaa saman tapahtumasarjan. > ISDN:llä soittamalla esim. DNA:n (entinen SurfEU/Tiscali) > soittosarjaan kaikki toimii kuitenkin loistavasti. Ongelman alun ja > nykyhetken välille on osunut pari koneen vaihtoa ja ongelma esiintyy > kaikilla muillakin koneilla, jotka olen tuohon yhteyteen liittänyt, eli vika > ei voi olla PC-raudassa, vaan jossakin seinäpistokkeesta netin/ISP:n > suuntaan. > > JAS > >
Jossain on jotain konffattu väärin ja reititys menee pieleen. Kokeile lisätä staattinen reitti winukkaan komentokehotteesta:
route add 66.94.230.46 mask 255.255.255.255 *defaultgw
*defaultgw = Oletusyhdyskäytävä jonka saat esille 'winipcfg' -komennolla
Taannoin oli vastaava vika yhdessä koneessa jossa oli telehellin nattaava adsl-purnukka. Jostain syystä LAN-verkon verkkomaski tuli dhcp:ltä muodossa 255.0.0.0 jolloin kaikkia osoitteita jotka alkoivat 192. -osoitteella etsittiin lähiverkosta. Siihen tepsi kyllä se että default gateway asetettiin käsin osoittamaan oletusreittiä, ip määriteltiin staattiseksi ja maski pantiin kohdalleen.
|
|
 | | From: | JAS | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Thu, 30 Dec 2004 13:25:54 +0200 |
|
|
 | "Olli Ripatti" kirjoitti viestissä:cr0foc$pht$1@phys-news1.kolumbus.fi... > > Jossain on jotain konffattu väärin ja reititys menee pieleen. Kokeile > lisätä staattinen reitti winukkaan komentokehotteesta: > > route add 66.94.230.46 mask 255.255.255.255 *defaultgw > > *defaultgw = Oletusyhdyskäytävä jonka saat esille 'winipcfg' -komennolla > > Taannoin oli vastaava vika yhdessä koneessa jossa oli telehellin nattaava > adsl-purnukka. Jostain syystä LAN-verkon verkkomaski tuli dhcp:ltä > muodossa 255.0.0.0 jolloin kaikkia osoitteita jotka alkoivat > 192. -osoitteella etsittiin lähiverkosta. Siihen tepsi kyllä se että > default gateway asetettiin käsin osoittamaan oletusreittiä, ip > määriteltiin staattiseksi ja maski pantiin kohdalleen.
Kokeilin tuotakin, mutta ei vaikutusta ongelmaan.
JAS
|
|
 | | From: | Vesa | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 12:26:18 GMT |
|
|
 | JAS wrote: > Osaisikohan joku valaista, mistä seuraava ongelma oikein johtuu. > Ongelmana on se, että Firefox selain ei avaa ollenkaan Yahoon > sivuja. Käytössäni on HomePNA -yhteys, joka liittyy Song
En osaa valaista, mutta kerron omasta ongelmastani. W98 kone, Firefox ja IE toimivat yhdessä ongelmitta. Kunnes syksyllä alkoi oire siten, että IE ei suostunut avaamaan mitään sivua, Firefox avasi edelleen.
Toisessa koneessa W2k. Siinä IE toimii normaalisti, firefox aloitti oireilun kertomalla mistä tahansa sivusta ja paikallisesta reitittimestäkin 'osoite xxx estetty'
W98 koneen muista syistä päivitin WinME:hen, päivitysasennuksena. Nyt siinä alkoivat kumpikin selain toimimaan. Välillä tulee tilanne, että kumpikaan selain ei saa sivua auki, mutta kun jommalla kummalla ottaa yhteyden modeemia hallintasivuun ja poistuu niin sen jälkeen taas yhteys toimii. Tämä oire alkoi kun vaihdoin adsl-modeemin Telewellistä Dlinkiin. Ongelma taitaa olla dlinkissä.
W2k koneen oire on vielä paikallistamatta. Firefox on päivitetty siten, että aiempi asennus on kokonaan alta pois.
-VJ-
|
|
 | | From: | Jarmo P | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 14:38:50 +0200 |
|
|
 | JAS wrote: > Osaisikohan joku valaista, mistä seuraava ongelma oikein johtuu. > Ongelmana on se, että Firefox selain ei avaa ollenkaan Yahoon > sivuja. Käytössäni on HomePNA -yhteys, joka liittyy Song > Networksin verkkoon. Ennen tuota HomePNA:ta minulla oli > käytössä ISDN, joka on edelleekin käytettävissä koneessani > varayhteytenä. Kummalliseksi asian tekee se, että jos muodostan > yhteyden tuolla ISDN:llä, Firefox avaa Yahoon sivut aivan > normaalisti, mutta jos yhteys on muodostettu HomePNA:lla, > Yahoon sivut eivät aukea ollenkaan. Internet Explorerilla ei ole > mitään ongelmia noiden sivustojen kanssa, on yhteys sitten > muodostettu kummalla tavalla tahansa. > > Hieman taustaa ongelman muodostumiselle. Aloitin Firefoxin > käyttämisen jo silloin, kun sen nimi oli vielä Firebird, eli jostain > 0.7 versiosta lähtien. Kun sain tuon HomePNA-yhteyden, > kaikki toimi aluksi aivan normaalisti Firebirdillä. Sitten yhtäkkiä > alkoi ilmetä ongelmia Yahoon Webmailin kanssa ja sen sai > toimimaan vain valitsemalla kirjautumisen Secure-modella. > Jonkin aikaa tuo toimi, mutta sitten sekään ei enää suostunut > toimimaan. Selaimen vaihtuminen Firefoxiksi ei tuonut > parannusta asiaan ja nyt kun ollaan jo Firefox 1.0 -versiossa, > en saa HomePNA-yhteydessä mitään Yahoon sivuja auki. > Jos otan Firefoxissa uuden puhtaan välilehden ja kirjoitan > osoiteriville www.yahoo.com, niin oikeassa alakulmassa vihreä > latauspalkki menee nopeasti nollasta täyteen ja vasempaan > alakulmaan tulee teksti Valmis. Sivu jää kuitenkin täysin blankoksi > ja Päivitä-painikkeen painaminen vain toistaa saman tapahtumasarjan. > ISDN:llä soittamalla esim. DNA:n (entinen SurfEU/Tiscali) > soittosarjaan kaikki toimii kuitenkin loistavasti. Ongelman alun ja > nykyhetken välille on osunut pari koneen vaihtoa ja ongelma esiintyy > kaikilla muillakin koneilla, jotka olen tuohon yhteyteen liittänyt, eli vika > ei voi olla PC-raudassa, vaan jossakin seinäpistokkeesta netin/ISP:n > suuntaan. > > JAS > >
Vaikea sanoa missä sinulla voisi olla ongelma, mutta epäilen että käytät jotakin proxy välityspalvelinta? Tarkista nyt kuitenkin: 'Tools/Options/General/Connection Settings... ja sieltä 'Direct Connection' tai samat vastaavat suomenkielisen version kanssa. Palomuuri voi myös olla pelissä, mutta kummalliselta tuntuu?
Minulla Yahoon sähköposti Elisan kaapelimodeemin kanssa kyllä toimii tuliketun kanssa. Siinä ei tosin ole kaikkia niitä kilkkeitä mitä IE:tä käytettäessä saa tekstin muotoiluun, mutta tuskin tarpeenkaan.
|
|
 | | From: | Jarmo P | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 14:49:32 +0200 |
|
|
 | > > Vaikea sanoa missä sinulla voisi olla ongelma, mutta epäilen että käytät > jotakin proxy välityspalvelinta? > Tarkista nyt kuitenkin: > 'Tools/Options/General/Connection Settings... ja sieltä 'Direct > Connection' tai samat vastaavat suomenkielisen version kanssa. > Palomuuri voi myös olla pelissä, mutta kummalliselta tuntuu? > > Minulla Yahoon sähköposti Elisan kaapelimodeemin kanssa kyllä toimii > tuliketun kanssa. Siinä ei tosin ole kaikkia niitä kilkkeitä mitä IE:tä > käytettäessä saa tekstin muotoiluun, mutta tuskin tarpeenkaan. >
Voisit myös poistaa vanhan FireFox profiilisi tai luoda uuden, mutta muistaa ottaa kirjanmerkit talteen (Bookmarks Manager, sieltä löytyy "File/Export".
Jos mikään ei auta, niin koettaisin poistaa kaikki Mozillaan viittaavan Ohjauspaneelista ja sitten niistä profiilikansioista. Ja uudelleenasennus.
Noh, tämä on tälläistä joskus.
|
|
 | | From: | JAS | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 15:16:23 +0200 |
|
|
 | "Jarmo P" kirjoitti viestissä:cqu952$smu$1@phys-news1.kolumbus.fi... > >> >> Vaikea sanoa missä sinulla voisi olla ongelma, mutta epäilen että käytät >> jotakin proxy välityspalvelinta? >> Tarkista nyt kuitenkin: >> 'Tools/Options/General/Connection Settings... ja sieltä 'Direct >> Connection' tai samat vastaavat suomenkielisen version kanssa. >> Palomuuri voi myös olla pelissä, mutta kummalliselta tuntuu? >> >> Minulla Yahoon sähköposti Elisan kaapelimodeemin kanssa kyllä toimii >> tuliketun kanssa. Siinä ei tosin ole kaikkia niitä kilkkeitä mitä IE:tä >> käytettäessä saa tekstin muotoiluun, mutta tuskin tarpeenkaan. >> > > Voisit myös poistaa vanhan FireFox profiilisi tai luoda uuden, mutta > muistaa ottaa kirjanmerkit talteen (Bookmarks Manager, sieltä löytyy > "File/Export". > > Jos mikään ei auta, niin koettaisin poistaa kaikki Mozillaan viittaavan > Ohjauspaneelista ja sitten niistä profiilikansioista. Ja uudelleenasennus. > > Noh, tämä on tälläistä joskus.
Eipä auta nuo em. toimenpiteet, koska ongelma on ollut niin pitkäaikainen, että matkan varrella on tullut kokeiltua moneenkin otteeseen se, että täysin puhtaaseen WinXP asennukseen on asennettu ensimmäisenä "vieraana" sovelluksena tuo Firebird/Firefox ja ongelma on ollut ennallaan, eli mitkään aikaisemmat asetukset eivät ole voineet olla syynä ongelmaan. Käytössä ei siis ole mitään Proxyja ja kokeiltu on ilman palomuureja. Koneet ovat vaihtuneet matkan varrella ja käyttikset ovat olleet WinXP Pro Fin, WinXP Pro Fin + SP1 ja WinXP Pro Fin + SP2. Vian täytyy olla jossakin talojakamossa olevista purkeista netin suuntaan, mutta missä?
JAS
|
|
 | | From: | Jarmo P | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 15:51:35 +0200 |
|
|
 | JAS wrote: > "Jarmo P" kirjoitti > viestissä:cqu952$smu$1@phys-news1.kolumbus.fi... > >>>Vaikea sanoa missä sinulla voisi olla ongelma, mutta epäilen että käytät >>>jotakin proxy välityspalvelinta? >>>Tarkista nyt kuitenkin: >>>'Tools/Options/General/Connection Settings... ja sieltä 'Direct >>>Connection' tai samat vastaavat suomenkielisen version kanssa. >>>Palomuuri voi myös olla pelissä, mutta kummalliselta tuntuu? >>> >>>Minulla Yahoon sähköposti Elisan kaapelimodeemin kanssa kyllä toimii >>>tuliketun kanssa. Siinä ei tosin ole kaikkia niitä kilkkeitä mitä IE:tä >>>käytettäessä saa tekstin muotoiluun, mutta tuskin tarpeenkaan. >>> >> >>Voisit myös poistaa vanhan FireFox profiilisi tai luoda uuden, mutta >>muistaa ottaa kirjanmerkit talteen (Bookmarks Manager, sieltä löytyy >>"File/Export". >> >>Jos mikään ei auta, niin koettaisin poistaa kaikki Mozillaan viittaavan >>Ohjauspaneelista ja sitten niistä profiilikansioista. Ja uudelleenasennus. >> >>Noh, tämä on tälläistä joskus. > > > Eipä auta nuo em. toimenpiteet, koska ongelma on ollut niin pitkäaikainen, > että matkan varrella on tullut kokeiltua moneenkin otteeseen se, että täysin > puhtaaseen WinXP asennukseen on asennettu ensimmäisenä "vieraana" > sovelluksena tuo Firebird/Firefox ja ongelma on ollut ennallaan, eli mitkään > aikaisemmat asetukset eivät ole voineet olla syynä ongelmaan. Käytössä > ei siis ole mitään Proxyja ja kokeiltu on ilman palomuureja. Koneet ovat > vaihtuneet matkan varrella ja käyttikset ovat olleet WinXP Pro Fin, > WinXP Pro Fin + SP1 ja WinXP Pro Fin + SP2. Vian täytyy olla jossakin > talojakamossa olevista purkeista netin suuntaan, mutta missä? > > JAS > >
Hakuammuntaa, mutta Firbirdiä jos et asentaisi puhtaaseen koneeseen kun se oli aiemmin zip versio. Mutta en usko tuohon.
Mutta uskoisin että se nyt kyllä liittynee siihen internet yhteyteesi. Siellä talossa voisi olla palomuuri jakamassa/"suojaamassa" yhteyttä? VÄÄRIN konfiguroituna. Hakuammuntaa kylläkin.
|
|
 | | From: | Rontti | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 16:45:28 +0200 |
|
|
 | "JAS" wrote in message news:41d2966f$0$15097$39db0f71@news.song.fi... > Osaisikohan joku valaista, mistä seuraava ongelma oikein johtuu. > Ongelmana on se, että Firefox selain ei avaa ollenkaan Yahoon > sivuja. Käytössäni on HomePNA -yhteys, joka liittyy Song > Networksin verkkoon. Ennen tuota HomePNA:ta minulla oli > käytössä ISDN, joka on edelleekin käytettävissä koneessani > varayhteytenä. Kummalliseksi asian tekee se, että jos muodostan > yhteyden tuolla ISDN:llä, Firefox avaa Yahoon sivut aivan > normaalisti, mutta jos yhteys on muodostettu HomePNA:lla, > Yahoon sivut eivät aukea ollenkaan. Internet Explorerilla ei ole > mitään ongelmia noiden sivustojen kanssa, on yhteys sitten > muodostettu kummalla tavalla tahansa. >
Miten tuo on mahdollista että sinulla on ISDN ja Kili samassa kuparissa? Vai onko sinulla kaksi erillistä kupariparia huoneistoon?
Oletko testannut, toimiiko ko sivusto IP- osoitteella?
-Rontti-
|
|
 | | From: | JAS | | Subject: | Re: Firefox ja Yahoo ongelma | | Date: | Wed, 29 Dec 2004 22:05:18 +0200 |
|
|
 | "Rontti" kirjoitti viestissä:41d2c408$1_2@news.dnainternet.net... > > > Miten tuo on mahdollista että sinulla on ISDN ja Kili samassa kuparissa? > Vai onko sinulla kaksi erillistä kupariparia huoneistoon? >
Kyllä tuosta oli itselläkin aluksi epätietoisuutta, että onnistuuko HomePNA ja ISDN samassa kuparissa, eikä siihen mitään yksiselitteistä vastausta tuntunut löytyvänkään. Olisikohan ollut www.homepna.org tai joku sinnepäin, josta muistaakseni löysin dokumentin, jossa tuon väitettiin olevan mahdollinen. Puolentoista vuoden kokemus on osoittanut, että kyllä ne toimivat samassa kuparissa ilman ongelmia.
> > Oletko testannut, toimiiko ko sivusto IP- osoitteella?
IP-osoitteella toiminta on ihan samanlainen, eli ei avaudu sivut.
JAS
|
|
|